Koreografiaa...

Nyt kun on höpötelty vähän kaikenlaista, niin palataan välillä siihen itse asiaan miksi tämän blogin olen perustanut, eli Venus 2012!

Aloitin koreografian suunnittelun heti kun tiesin valmentavani Venusta ensi kaudella. Aikaiselle aloitusajankohdalle on kolme isoa syytä:

1. En meinaa pysyä nahoissani odotellessani ensi kautta.

2. Haluan, että koreografia on valmis mahdollisimman aikaisin.

3. Olen varmaankin maailman hitain koreografi!

Tuo kohta yksi voisi aiheuttaa lähipiirilleni liikaa hermojen kiristelyjä jos en saisi kanavoitua energiaani johonkin järkevään. Aiempina vuosina olen saanut tuhlata syksyisin kaiken ylimääräisen cheer energian treeneissä valmistautuessa kilpailukauden kovimpaan koitokseen, eli SM-kisoihin. Koreografian tekemisen olen aloittanut yleensä joskus treenitauolla, kun edellisestä vuodesta on toivuttu.

Edellisiltä valmennuskausilta oppineena tiedän, että se ensimmäinen koreografia ei ole sellaisenaan välttämättä kaikkein toimivin. Se upea idea joka päässäni näyttää maailman hienoimmalta onkin käytännössä pikku tussahdus. Yleensä se on ikävä kyllä huomattu vähän liian myöhään, jotta isoja muutoksia koreografiaan olisi enää mahdollista tehdä... Kun koreografia on ajoissa valmis, ehtii sitä sitten paremmin muokkailla kun huomaa kohtia joihin ei ole täysin tyytyväinen.

Ja tosiaan tuohon kolmanteen kohtaan sen verran, että esimerkiksi tanssin koreografian tekoon (n. 4 x 8 laskua) kuluu minulla helposti 10-15 tuntia. Varmaankin enemmänkin. Että valmentajat, olkaa onnellisia jos teillä ideat tulevat kuin itsestään. Kaikilla se ei käy niin!

Olen työstänyt ensi kauden koreografiaa enimmäkseen yksin, mutta hieman myös tulevan valmentajaparini, Tarun kanssa. Olen yrittänyt lähestyä ohjelmaa mahdollisimman hyvin tuomarinäkökulmasta. Ideoita olen saanut videoilta, muilta valmentajilta, ja aiemmilta kausilta. Olen yrittänyt myös huomioida koulutuksissa ja käytännössä oppimaani parhaani mukaan. Viime kesänä jenkkileirivalmentajamme Jerry piti valmentajille pienen puheenvuoron koreografioinnista ja sain itsekin siitä paljon vinkkejä.  Haastavuutta koreografioinnille tässä vaiheessa vuotta lisää se, että ei tiedä vielä keitä tulevaan joukkueeseen kuuluu! Koreografioita suunnitellessani, yritänkin tehdä niistä sellaisia jotka pystyy toteuttamaan kolmella eri vaikeustasolla.

Koreografiasta on tässä vaiheessa suunnilleen valmiina ensimmäinen versio rungosta, yksi ajatus pyramidipätkään, eka versio huudosta ja vähän tanssia. Ajatuksenani on vielä koota ennen kauden alkua eka versio koko ohjelman koreografiasta valmiiksi, ja muutamia vaihtoehtoja joillekin osioille. Tähän mennessä tehtyihin osuuksiin olen todella tyytyväinen! Jos ne näyttävät käytännössä yhtä hyviltä kuin paperilla niin tykkään niistä tosi paljon!

Haaveet voivat toteutua!

Kun lukion jälkeen pohdin mikä minusta tulee isona, mietin mielestäni kovinkin järkevästi eri vaihtoehtoja: Työ terveysalalla tai liikunnan parissa olisi mukavaa, vaikkei kovin hyvin palkattua. Mukava työ olisi kuitenkin palkkaa tärkeämpi valinnan kriteeri. Vaihtoehtoja olisi tietysti näilläkin aloilla ties kuinka paljon. Lääkäriksi ei riitä paperit, eikä ehkä mielenkiintokaan. Liikunnanohjaajana taas en näkisi mieluista työllistymismahdollisuutta. Ensihoitajana pääsisin tekemään tärkeää työtä, joka olisi sopivasti haastavaa ja jossa olisi vaihtelua.  Fysioterapeuttina taas voisin yhdistää vähän näistä kaikista ja saisin säännölliset työajat… Järki päässä sitten tein ratkaisuja tulevasta opinahjostani, ehkä vähän väärinkin perustein ja päädyin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan fysioterapiaa.

Enpä tuolloin uskaltanut edes oikein ääneen sanoa, mistä oikeasti haaveilin: Voi kun voisin elättää itseni cheerleadingilla!

Kävin koulun loppuun, niin kuin tunnollisen oppilaan kuuluukin. Valmistuin, otin vastaan minulle tarjotun koulutustani vastaavan sijaisuuden, jonka loputtua siirryin ravintola-alalle miettimään seuraavaa peliliikettä. Samalla olin koko ajan mukana seuramme toiminnassa erilaisissa tehtävissä, ensin vapaaehtoisena ja sitten osa-aikaisesti palkattuna työntekijänä. Ja vaikka sokeakin olisi voinut nähdä mitä on luvassa, tuli minulle kuitenkin shokkina kun oikeasti selvisi, että työllistyn seurallemme täysipäiväisesti!

En olisi tuolloin koulujen esittelyjä lukiessani arvannut, että haaveeni vielä jonain päivänä, ja vieläpä näin nopeasti toteutuu!

Mukana tässä haaveeni toteen käymisessä on varmasti ollut monia tekijöitä. On tarvittu oikeita ihmisiä, kaikkien aikataulujen ja elämäntilanteiden sopivaa soljumista ja varmasti vähän onneakin. Kuitenkin kun katson aikaa taaksepäin ja mietin miten tässä näin kävi, on vastaus selvä: halulla viedä rakasta lajiamme ja seuraamme eteenpäin, sekä kovalla työllä. Jos olisin valinnut toisen tien: viettänyt vapaa-aikani telkkaria katsoen ja kaupungilla hengaillen sen sijaa, että valmensin. Jos olisin kieltäytynyt kaikista minulle ehdotetuista pienistä vastuutöistä. Jos olisin tietokoneella ollessani pelannut ja chattaillyt sen sijaan, että suunnittelin cheerleading tapahtumien järjestämistä, en olisi tässä.

Muistakaa siis kaikki, että haaveet voivat käydä toteen. Joskus siihen voi ehkä riittää pelkkä onnikin, mutta jos jotain todella haluaa, niin en laskisi pelkän onnen varaan.

Seuraavan haaveeni paljastan sitten kun se käy toteen. Siihen asti teen töitä sen eteen! 

Minä, valmentaja

Jokainen valmentaja on erilainen. Olen saanut työskennellä vuosien varrella monien ihanien valmentajakavereiden kanssa. On ollut ihanaa huomata kuinka erilaisia valmentajia on olemassa, ja kuinka monella eri tavalla voi valmentaa. Itse olen kasvanut tällaiseksi valmentajaksi kuin olen seuraamalla aikoinaan omia valmentajiani, sekä myöhemmin muita valmentajia. Kokemusten ja koulutusten kautta oppimalla olen sitten kehittänyt omaa työskentelyäni.

Haluan olla valmentajana luotettava, helposti lähestyttävä ja kannustava. Haluan, että joukkueeni jäsenet pystyvät keskittymään itsensä ja omien taitojensa kehittämiseen. Halua olla se, jonka avulla joukkueeni pääsee tavoitteeseensa. Kun kausi on ohi haluan, katsoa taakse päin ja tietää, että annoin kaikkeni.

Koen että valmentaja ei ole koskaan valmis. Aina on uutta opittavaa. Asiat voi tehdä aina paremmin. Se on toisaalta ihana ajatus, koska se tarkoittaa, että voin olla joka vuosi, joka kuukausi, viikko ja päivä parempi valmentaja. Toisaalta se tarkoittaa, että tulen aina tekemään myös virheitä. Onneksi virheistä oppii, eikä samoja virheitä tarvitse tehdä uudestaan.

Valmentamisessa haluankin toteuttaa samaa lähestymistapaa, johon kannustan urheilijoitani: Better every day!