Vuoden viimeiset terveiset tämän blogin puolelta! Joulukuu on ollut minulle todella kiireistä aikaa mikä on näkynyt myös täällä blogin puolella. Olen touhunnut kaikenlaista cheerleadingiin liittyvää ja vähän muutakin aamusta iltaan, jotta voin hyvillä mielin sulkea tietokoneen kuukaudeksi.
Olen siis lähdössä lomalle, enkä aio käydä sähköpostissa tai facebookissa, tai avata puhelinta kertaakaan kuukauteen. Palaan tänne blogin puolelle myös sitten helmikuussa. Silloin minulla pitäisikin olla jo kerrottavaa blogin alkuperäiseen aiheeseen eli Venukseen liittyen!
Tulevalle joukkueelleni terveiset jo etukäteen. Odotan innolla ekoja yhteisiä treenejä, sekä koko ensi vuotta!
Onpa ollut henkisesti helppo syksy kun ei ole tarvinnut stressata kisoista! Vaikka tasainenkin meno on joskus mukavaa, niin ei tällaiseen haluaisi tottua. Kaipaan takaisin kisatunnelmaan…
SM-kisat. – koko vuoden työ kahdessa ja puolessa minuutissa.Kun muut kasaavat kisakamppeita, laittavat kampauksia ja meikkejä ja tekevät viimeistä psyykkistä valmistautumista viikonlopun koitokseen, on minulla ajatukset jo vuoden päässä. Silloin aion olla joukkueeni kanssa tekemässä samoja valmisteluja, varmempana ja valmiimpana kuin koskaan.
Vaikka jännitys kuuluu sekä urheilijan, että valmentajan kisaviikkoon, on valmentajan näkökulmasta kisatapahtuma aivan erilainen kuin urheilijan. Kisaviikonloppuun mahtuu paljon ja pelkkä kisojen ajattelu saa perhoset lentelemään vatsassa. Hetket juuri ennen kisasuoritusta ja kisasuorituksen aika ovat pahimpia. Muutamaan minuuttiin mahtuu enemmän jännitystä kuin ihmiskeho on tarkoitettu kestämään.
Se tunne, kun joukkue odottaa verhon takana omaa suoritustaan ja valmentajana tajuaa että ei voi enää vaikuttaa mihinkään on sanoin kuvailematon. Olo on tyhjä, kuin aivoissa ei olisi mitään toimintaa. Jopa kisamatolle meno olisi helpompaa. Silloin voisi keskittyä ohjelman suorittamiseen ja siihen että antaa kaikkensa, mutta valmentajan työ kisasuorituksen onnistumisen eteen on jo tehty.
Joukkue kutsutaan lavalle ja valmentajat siirtyvät seuraamaan suoritusta sivusta.Jännitys on niin suurta, että hengitys muuttuu olemattoman pinnalliseksi. Sydän yrittää pitää riittävästi verta aivoissa pomppimalla kurkussa asti. Tärisyttää. Kaksi ja puoli minuuttia kuluvat. Kisasuoritus on ohi. Joukkueen poistuessa lavalta valmentaja kokoaa itsensä taas valmentajaksi.
Koko vuoden työn tulos on kannettu kisamatolle. Ensi joulukuussa kun joukkueeni kävelee kisamatolta pois haluan olla varma, että en olisi voinut tehdä vuoden työtä parmmin.
Jännittää ajatella ensi vuotta. Elämäni tulee olemaan cheerleadingia aamusta iltaan. Päivätyökseni pyöritän seuramme asioita, harrastuksenani taas valmennan Venusta ja luottamustoimena olen mukana liiton hallituksessa. Jotkut ovatkin kyselleet, että luulenko kyllästyväni lajiin. Aika näyttää, mutta vastaukseksi kysymykseen: Luulen että en kyllästy!
Marraskuun loppu ja joulukuun alku ovat olleet hyvää harjoittelua ensi vuotta varten, vaikka valmentamassa en olekaan käynyt. Päiväni ovat kuluneet Venuksen vuosisuunnitelmaa ja koreografiaa kasaten, seuran loppuvuoden ja alkuvuoden asioita järjestellen, sekä tutustuen liiton hallituksentoimintaan. Ja onhan siinä ohessa käyty vielä harrastamassa asiakaspalvelua tämän hetkisellä työmaalla.
Olen lähdössä tammikuuksi jonnekin päin Bengalinlahtea makaamaan aurinkoon ja lataamaan akut täyteen. Tammikuulle se tarkoittaa ihanaa rentoutumista, mutta joulukuulle se tarkoittaa tammikuun asioiden hoitamista.
Kun tekemistä on vielä kasoittain ennen reissuun lähtöä ja tavoitteena olisi valmistella Venuksen kausi paremmin kuin koskaan ennen, tulee kaikessa tekemisessä ajateltua cheerleadingia. Unenpäästäkin saa helposti kiinni kun miettii koreografiaideoita. (Paitsi silloin kun saa huippu idean ja se pitää kirjoittaa ylös.. ja sitten siitä innostuu niin, että tekee koreografiaa vielä tunnin päästäkin…)
Nytkin pitäisi olla jo nukkumassa, sillä huomenna olisi lähtö Helsinkiin SM-kisoja katsomaan. SM-kisaviikonloppu on yksi vuoden kohokohdista vaikka vietänkin sitä tällä kertaa katsomon puolella. Pitääkin käydä ostamassa Mynthoneita mukaan että ääni kestää kannustaa!
Nyt kun on höpötelty vähän kaikenlaista, niin palataan välillä siihen itse asiaan miksi tämän blogin olen perustanut, eli Venus 2012!
Aloitin koreografian suunnittelun heti kun tiesin valmentavani Venusta ensi kaudella. Aikaiselle aloitusajankohdalle on kolme isoa syytä:
1. En meinaa pysyä nahoissani odotellessani ensi kautta.
2. Haluan, että koreografia on valmis mahdollisimman aikaisin.
3. Olen varmaankin maailman hitain koreografi!
Tuo kohta yksi voisi aiheuttaa lähipiirilleni liikaa hermojen kiristelyjä jos en saisi kanavoitua energiaani johonkin järkevään. Aiempina vuosina olen saanut tuhlata syksyisin kaiken ylimääräisen cheer energian treeneissä valmistautuessa kilpailukauden kovimpaan koitokseen, eli SM-kisoihin. Koreografian tekemisen olen aloittanut yleensä joskus treenitauolla, kun edellisestä vuodesta on toivuttu.
Edellisiltä valmennuskausilta oppineena tiedän, että se ensimmäinen koreografia ei ole sellaisenaan välttämättä kaikkein toimivin. Se upea idea joka päässäni näyttää maailman hienoimmalta onkin käytännössä pikku tussahdus. Yleensä se on ikävä kyllä huomattu vähän liian myöhään, jotta isoja muutoksia koreografiaan olisi enää mahdollista tehdä... Kun koreografia on ajoissa valmis, ehtii sitä sitten paremmin muokkailla kun huomaa kohtia joihin ei ole täysin tyytyväinen.
Ja tosiaan tuohon kolmanteen kohtaan sen verran, että esimerkiksi tanssin koreografian tekoon (n. 4 x 8 laskua) kuluu minulla helposti 10-15 tuntia. Varmaankin enemmänkin. Että valmentajat, olkaa onnellisia jos teillä ideat tulevat kuin itsestään. Kaikilla se ei käy niin!
Olen työstänyt ensi kauden koreografiaa enimmäkseen yksin, mutta hieman myös tulevan valmentajaparini, Tarun kanssa. Olen yrittänyt lähestyä ohjelmaa mahdollisimman hyvin tuomarinäkökulmasta. Ideoita olen saanut videoilta, muilta valmentajilta, ja aiemmilta kausilta. Olen yrittänyt myös huomioida koulutuksissa ja käytännössä oppimaani parhaani mukaan. Viime kesänä jenkkileirivalmentajamme Jerry piti valmentajille pienen puheenvuoron koreografioinnista ja sain itsekin siitä paljon vinkkejä. Haastavuutta koreografioinnille tässä vaiheessa vuotta lisää se, että ei tiedä vielä keitä tulevaan joukkueeseen kuuluu! Koreografioita suunnitellessani, yritänkin tehdä niistä sellaisia jotka pystyy toteuttamaan kolmella eri vaikeustasolla.
Koreografiasta on tässä vaiheessa suunnilleen valmiina ensimmäinen versio rungosta, yksi ajatus pyramidipätkään, eka versio huudosta ja vähän tanssia. Ajatuksenani on vielä koota ennen kauden alkua eka versio koko ohjelman koreografiasta valmiiksi, ja muutamia vaihtoehtoja joillekin osioille. Tähän mennessä tehtyihin osuuksiin olen todella tyytyväinen! Jos ne näyttävät käytännössä yhtä hyviltä kuin paperilla niin tykkään niistä tosi paljon!
Kun lukion jälkeen pohdin mikä minusta tulee isona, mietin mielestäni kovinkin järkevästi eri vaihtoehtoja: Työ terveysalalla tai liikunnan parissa olisi mukavaa, vaikkei kovin hyvin palkattua. Mukava työ olisi kuitenkin palkkaa tärkeämpi valinnan kriteeri. Vaihtoehtoja olisi tietysti näilläkin aloilla ties kuinka paljon. Lääkäriksi ei riitä paperit, eikä ehkä mielenkiintokaan. Liikunnanohjaajana taas en näkisi mieluista työllistymismahdollisuutta. Ensihoitajana pääsisin tekemään tärkeää työtä, joka olisi sopivasti haastavaa ja jossa olisi vaihtelua. Fysioterapeuttina taas voisin yhdistää vähän näistä kaikista ja saisin säännölliset työajat… Järki päässä sitten tein ratkaisuja tulevasta opinahjostani, ehkä vähän väärinkin perustein ja päädyin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan fysioterapiaa.
Enpä tuolloin uskaltanut edes oikein ääneen sanoa, mistä oikeasti haaveilin: Voi kun voisin elättää itseni cheerleadingilla!
Kävin koulun loppuun, niin kuin tunnollisen oppilaan kuuluukin. Valmistuin, otin vastaan minulle tarjotun koulutustani vastaavan sijaisuuden, jonka loputtua siirryin ravintola-alalle miettimään seuraavaa peliliikettä. Samalla olin koko ajan mukana seuramme toiminnassa erilaisissa tehtävissä, ensin vapaaehtoisena ja sitten osa-aikaisesti palkattuna työntekijänä. Ja vaikka sokeakin olisi voinut nähdä mitä on luvassa, tuli minulle kuitenkin shokkina kun oikeasti selvisi, että työllistyn seurallemme täysipäiväisesti!
En olisi tuolloin koulujen esittelyjä lukiessani arvannut, että haaveeni vielä jonain päivänä, ja vieläpä näin nopeasti toteutuu!
Mukana tässä haaveeni toteen käymisessä on varmasti ollut monia tekijöitä. On tarvittu oikeita ihmisiä, kaikkien aikataulujen ja elämäntilanteiden sopivaa soljumista ja varmasti vähän onneakin. Kuitenkin kun katson aikaa taaksepäin ja mietin miten tässä näin kävi, on vastaus selvä: halulla viedä rakasta lajiamme ja seuraamme eteenpäin, sekä kovalla työllä. Jos olisin valinnut toisen tien: viettänyt vapaa-aikani telkkaria katsoen ja kaupungilla hengaillen sen sijaa, että valmensin. Jos olisin kieltäytynyt kaikista minulle ehdotetuista pienistä vastuutöistä. Jos olisin tietokoneella ollessani pelannut ja chattaillyt sen sijaan, että suunnittelin cheerleading tapahtumien järjestämistä, en olisi tässä.
Muistakaa siis kaikki, että haaveet voivat käydä toteen. Joskus siihen voi ehkä riittää pelkkä onnikin, mutta jos jotain todella haluaa, niin en laskisi pelkän onnen varaan.
Seuraavan haaveeni paljastan sitten kun se käy toteen. Siihen asti teen töitä sen eteen!
