Paljon laadukasta treeniä

Aika on rajallista.  Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat väistämättä ja ennen kuin huomaamme on taas syksy ja aika viedä vuoden työ kisamatolle muiden nähtäväksi. Aikaa on kuitenkin kaikilla joukkueilla saman verran. Eron onnistujien ja epäonnistujien välille tekee se miten kukin käyttää jäljellä olevan ajan.

Parhaan tuloksen saavuttamiseksi on hyvä pohtia hieman valmentajan ja urheilijoiden haasteita ja vastuualueita. On hyvä miettiä miten saavutetaan oikea määrä huippulaadukasta harjoittelua. Pohditaan ensin hieman haasteita treenimäärissä.

Joukkuetreenejä voi olla viikossa rajoitetusti johtuen siitä, että urheilijoiden elämään kuuluu myös urheilun ulkopuolisia vastuualueita. Koulu ja työt täytyy jokaisen hoitaa aikataulussa ja välillä olisi hyvä viettää vähän vapaa-aikaakin. Joukkuetreenien vähyys asettaa urheilijalle suuren vastuun omasta harjoittelusta, etenkin fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä.

Normaalina harjoitusviikkona saavutetaan noin 9-10  tuntia yhteistä treeniaikaa. Niin vähäisillä treenitunneilla on mahdotonta saavuttaa paras kehitysnopeus niin fyysisissä ominaisuuksissa kuin tekniikoissakin sekä samalla opetella kisaohjelman koreografiaa. Hyvin suuri osa fyysisestä harjoittelusta, lihashuollosta, omien tekniikkavirheiden tunnistamisesta ja mielikuvaharjoittelusta jääkin urheilijan omalle vastuulle, omalla ajalla hoidettavaksi. Hyvä työskentely harjoituksissa vie pitkälle, mutta omalla ajalla harjoittelevat pääsevät vielä pidemmälle. Valmentajien toimiessaan tehtävässään vapaaehtoisina vähäisin ajallisin resurssein jää suuri vastuu myös oheisharjoittelun suunnittelusta urheilijalle itselleen. Urheilijan tuleekin tunnistaa tämä vastuu ja huolehtia itse omasta kehittymisestään.

Ovat valmentajan resurssit tehtäväänsä millaiset vaan, on valmentajan ehkä suurin vastuualue joukkueharjoitusten treenisisältöjen suunnittelu ja ohjaus sekä harjoittelun rytmitys. Valmentajan rooli on suunnitella  vuoden harjoittelu ja ohjeistaa urheilijat toteuttamaan sitä.  Optimaalisen harjoitussuunnitelman tekeminen vaatii paljon tietoa ja kokemusta.  On haastavaa saada loksahtamaan kaikki palaset kohdalleen: mitä harjoitellaan, kuinka paljon, koska ja miten. Jos kaikki muu harjoitteluun liittyvä toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla ratkaisisi lopputuloksen valmentajan onnistuminen treenisisältöjen suunnittelussa. Vuosisuunnitelman, jakso- ja treenisuunnitelmien tekemiseen kannattaakin käyttää paljon aikaa ja pohtia valintoja tarkasti. Kun suunnittelutyön on tehnyt huolella ja parhaan osaamisensa mukaan on valmentaja kantanut vastuunsa ja voi seistä päätöstensä takana.

Pelkkä harjoitusten määrä ja sisältö eivät kuitenkaan yksinään vie urheilijaa kovinkaan pitkälle. Kun nämä tekijät on saatu kohdilleen on jäljellä vielä yksi tärkeimmistä: treenivire. Jos treenisisältö on valmentajan suurin vastuualue, kuuluu treenivire urheilijan suurimpiin vastuualueisiin. Valmentaja voi tietysti vaikuttaa myös urheilijan treenivireeseen, mutta vain epäsuorasti. Suurin työ siihen on urheilijan tehtävä itse.

Mitä treenivireellä sitten oikein tarkoitetaan? Minulle treenivire merkitsee sitä, miten urheilija on harjoituksissa läsnä,  on hän sitten joukkueharjoituksissa tai tekee oheisharjoitusta. Hyvä treenivire taas tarkoittaa sitä, että urheilija on sellaisessa mielentilassa jossa hän saavuttaa parhaat tulokset. Urheilijan tulisi tunnistaa itsestään millainen on hänen optimaalinen treenivire ja pyrkiä aktiivisesti omailla toimillaan saavuttamaan se.  

Huipulle pääsy vaatii treeneihin laatua ja määrää. Treenaa siis paljon, oikein ja oikeassa mielentilassa!

Treenejä, leirejä, jengi-iltoja

Vuosi on lähtenyt käyntiin kovasti ja usein treenaten. Olemme ehtineet helmikuussa tehdä paljon! Yhteisiä lajitreenejä on ollut neljästi viikossa, lisäksi akrobatiaa on treenattu telinesalitreeneissä ja akroleirillä. Osa joukkueesta pääsi myös hiomaan stunt-taitoja demoryhminä valmentajakoulutuksessa. Treenit Venuksen kanssa ovat olleet aivan huippuja. Motivoituneen joukkueen, sekä ihanan valmennusparini kanssa on ollut ilo työskennellä ja kehitysvauhti joukkueella on ollut tosi nopeaa.

Kuukauden aikana on ehditty treenien lisäksi tehdä myös muita tärkeitä toimenpiteitä kauden onnistumisen eteen. Joukkueen kanssa ollaan luotu vuosi- ja jaksotavoitteita, sekä keskusteltu henkilökohtaisesti jokaisen omasta tasosta ja tavoitteista taidoissa ja fyysisissä ominaisuuksissa. Olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, miten kaikki tavoitteiden asettelut ovat sujuneet. Jännitin kauden aluksi tulevatko omat ajatukseni tavoitteista olemaan kaukana joukkueen ajatuksista, mutta kannoin siitä turhaa huolta.

Viime viikolla joukkueellamme oli myös vanhempaintreenit. Treeneissä suunniteltiin yhdessä kotijoukkojen voimin vuoden kulkua ja tärkeät kotijoukot ovat nyt myös tietoisia joukkueen harjoittelusta. Saimme meidän valmentajien avuksi myös kaksi ihanaa joukkueenjohtajaa.

Tiistaina pidimme joukkueen ensimmäisen jengi-illan. Laskiaistiistain kunniaksi jengi-ilta sisälsi muun muassa mäenlaskua ja laskiaispullia. Urheilutuokion jälkeen vietettiin aikaa kisavideoita katsellen ja tsemppikangasta koristellen.  Aikaa olisi porukalla saanut kulumaan vaikka kuinka, joten toivottavasti seuraava jengi-ilta saadaan sopimaan viikonlopulle.

Urheilijoiden lisäksi ovat myös valmentajat pysyneet kiireisinä. Treenien lisäksi valmentajat ovat ehtineet jo kouluttautua psyykkisen valmennuksen koulutuksessa, stunt-tekniikka koulutuksessa ja akrobatiavalmennuksen koulutuksessa. Oppia on tullut niin paljon, että kaiken omaksumiseen ja käytäntöön tuomiseen voi vierähtää tovi.

Välillä meinaa ihan hengästyttää kun ajattelee kuinka paljon ollaan pelkästään helmikuun aikana ehditty treenaamaan, kouluttautumaan ja touhuamaan. Ihaninta on kuitenkin huomata, että heti kun joudun olemaan treeneistä pois, niin oikein ärsyttää ettei pääse olemaan mukana. Niin ihana meidän joukkue on!

I love my team!

Palasin lomaltani Suomeen viikko sitten. Vaikka kuinka yritin Bengalinlahden auringossa maatessani sulkea mielestäni kaiken kotimaahan liittyvän, en onnistunut siinä täydellisesti. Onnistuin kyllä unohtamaan pankkikorttini tunnusluvun, mutta yhdestä en saanut ajatuksiani irti. Ja niinpä kotiin palatessani minulla oli vihko pullollaan suunnitelmia Venuksen ohjelman koreografiaan ja päällimmäisenä ajatuksena, että haluan päästä näkemään joukkueeni.

Kun sitten parin vuorokauden matkustamisen jälkeen vihdoin pääsin kotiin, viivyin siellä kymmenisen minuuttia ja lähdin treeneihin. Ja mitä treeneissä olikaan minua vastassa: Ihana, motivoitunut, taitava joukko ihmisiä, jotka näyttivät viihtyvän toistensa seurassa.  Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ;) 

Ensimmäisten yhteisten treenien jälkeen olenkin yrittänyt opetella uudestaan valmentamaan. Vuoden tauko valmentamisessa on kuin vuoden tauko urheilussa. Tuntuu että niin lyhyessä ajassa ehtii menettää tuntuman tekemiseen. Nyt tuntuukin, että joudun keskittymään valmentamiseen aivan yhtälailla kuin urheilijat joutuvat keskittymään, jotta saisivat itsestään irti parhaan suoriutumisen. Treenien jälkeen välillä oikein ärsyttää kun en onnistunut niin hyvin kuin halusin. Välillä yritän liikaa ja keskittymiseni harhailee joukkueen jäsenestä toiseen liian nopeasti. Välillä taas yritän johtaa koko treeniä ja antaa samalla neuvoja ja tuntuu, ettei kumpikaan onnistu kunnolla. Sen olen kuitenkin oppinut, että positiivisuus on kantava voimavara. Uskonkin että opin taas pian mihin ajatukset kuuluu missäkin välissä suunnata ja pystyn taas olemaan parempi valmentaja.

Joukkueeni on tehnyt uskomattoman hyvää työtä alusta alkaen ja heissä näkyy palava halu tulla paremmaksi. Joka treeneissä olen saanut nähdä upeita suoriutumisia kerta toisensa jälkeen. Joukkue suhtautuu avoimesti muutoksiin ja tuntuu luottavan valmentajiinsa. Monet ovat oppineet uusia taitoja jo alle kuukaudessa! Välillä ovat ymmärrettävästi myös joukkuelaisten ajatukset herpaantuneet, mutta kukaan ei ole luovuttanut edes niinä heikompina hetkinä. Joukkue on valmis tekemään töitä ja treeneissä pusketaan niin kovaa tahtia kuin valmentaja vaan pitää päällä.

Näin ihana joukkue asettaa minulle valmentajanakin melkoiset paineet. Jos joukkue olisi vastahankainen, laiska, epämotivoitunut tai keskittymiskyvytön, antaisi se minulle tekosyyn syyttää heitä mahdollisista ongelmista tai huonoista treeneistä. Mutta kun joukkue on yhteistyökykyinen, aktiivinen ja motivoitunut ja sen jäsenet kantavat vastuunsa omasta kehittymisestään, täytyy minun olla se valmentaja joka saa joukkueen vietyä tavoitteeseensa. Onneksi myös kaikkien muiden panos on aivan yhtä tärkeä, niin vastuu ei käy liian suureksi. Siispä jatkossakin sekä valmentajien, että joukkueen jäsenten tulee kantaa yhdessä vastuu treenien onnistumisesta. Sillä päästään parhaaseen tulokseen!

Rakastan joukkuettani!

lomatunnelmissa

Vuoden viimeiset terveiset tämän blogin puolelta! Joulukuu on ollut minulle todella kiireistä aikaa mikä on näkynyt myös täällä blogin puolella. Olen touhunnut kaikenlaista cheerleadingiin liittyvää ja vähän muutakin aamusta iltaan, jotta voin hyvillä mielin sulkea tietokoneen kuukaudeksi. 

Olen siis lähdössä lomalle, enkä aio käydä sähköpostissa tai facebookissa, tai avata puhelinta kertaakaan kuukauteen. Palaan tänne blogin puolelle myös sitten helmikuussa. Silloin minulla pitäisikin olla jo kerrottavaa blogin alkuperäiseen aiheeseen eli Venukseen liittyen!

Tulevalle joukkueelleni terveiset jo etukäteen. Odotan innolla ekoja yhteisiä treenejä, sekä koko ensi vuotta!

Adios!

Ensi vuonna tähän aikaan…

 

Onpa ollut henkisesti helppo syksy kun ei ole tarvinnut stressata kisoista! Vaikka tasainenkin meno on joskus mukavaa, niin ei tällaiseen haluaisi tottua. Kaipaan takaisin kisatunnelmaan…

SM-kisat. – koko vuoden työ kahdessa ja puolessa minuutissa.  Kun muut kasaavat kisakamppeita, laittavat kampauksia ja meikkejä ja tekevät viimeistä psyykkistä valmistautumista viikonlopun koitokseen, on minulla ajatukset jo vuoden päässä. Silloin aion olla joukkueeni kanssa tekemässä samoja valmisteluja, varmempana ja valmiimpana kuin koskaan.

Vaikka jännitys kuuluu sekä urheilijan, että valmentajan kisaviikkoon, on valmentajan näkökulmasta kisatapahtuma aivan erilainen kuin urheilijan. Kisaviikonloppuun mahtuu paljon ja pelkkä kisojen ajattelu saa perhoset lentelemään vatsassa. Hetket juuri ennen kisasuoritusta ja kisasuorituksen aika ovat pahimpia. Muutamaan minuuttiin mahtuu enemmän jännitystä kuin ihmiskeho on tarkoitettu kestämään.

Se tunne, kun joukkue odottaa verhon takana omaa suoritustaan ja valmentajana tajuaa että ei voi enää vaikuttaa mihinkään on sanoin kuvailematon. Olo on tyhjä, kuin aivoissa ei olisi mitään toimintaa. Jopa kisamatolle meno olisi helpompaa. Silloin voisi keskittyä ohjelman suorittamiseen ja siihen että antaa kaikkensa, mutta valmentajan työ kisasuorituksen onnistumisen eteen on jo tehty.

Joukkue kutsutaan lavalle ja valmentajat siirtyvät seuraamaan suoritusta sivusta.  Jännitys on niin suurta, että hengitys muuttuu olemattoman pinnalliseksi. Sydän yrittää pitää riittävästi verta aivoissa pomppimalla kurkussa asti. Tärisyttää. Kaksi ja puoli minuuttia kuluvat. Kisasuoritus on ohi. Joukkueen poistuessa lavalta valmentaja kokoaa itsensä taas valmentajaksi.

Koko vuoden työn tulos on kannettu kisamatolle. Ensi joulukuussa kun joukkueeni kävelee kisamatolta pois haluan olla varma, että en olisi voinut tehdä vuoden työtä parmmin.